keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Uuden huoneen lumoissa

Lupasin teille ennen-jälkeen kuvapläjäyksen monitoimihuoneesta, mutta koska ennen -kuvia on kokonaista kaksi kappaletta, on tämä ennemmin kuvapläjäys valmiista huoneesta :) Jutun lopussa on sentään pari ennen-jälkeen kuvaa ja muutama remppakuva. Luvattoman huonoa dokumentoimista!

Sisustin huonetta vähän lisää ja kerron tässä tarkemmin yksityiskohdista. Aloitetaan kuitenkin yleisnäkymistä:
Tältä näyttää rappukäytävästä tulevalta ovelta ikkunoihin päin. Vasemmalla, liinavaatekaapin takana oleva ovi vie puolestaan meidän makuuhuoneeseen johtavaan välikköön.
Ja tältä näyttää ikkunoilta takaisin päin.
Tässä kuvassa näkyy paremmin rappusiin menevä ovi. Oven ja liinavaatekaapin väliin tulee jossain kohtaa puolapuut, jotka odottelevat piharakennuksessa.
Hoitopöydän taso on keittiöremontista ylijäänyt koivutaso, jonka maalasin vanhalla tutulla Lido -sävyllä. Allas on haettu pari vuotta sitten Tampereelta eräästä purkutalosta. Isäntä teki allaskaapin ja hoitopöydän jalat. Allaskaappia varten piti hankkia vanhanajan paneelia, mutta tiukan aikataulun takia taivuttelin isännän hankkimaan ihan tuota peruslaatua, jota kylän sahalta sai. Minusta oikein hieno kaappi tuostakin paneelista tehtynä.
Tilasin edullisen ja muka hienon mattapintaisen hanan nettirautakaupasta. Kun näimme sen livenä, niin sehän oli ihan hirveä! Tuossa vasemman puoleisessa kuvassa hana on jo teipattuna maalausta varten, se oli vielä rumempi kromiosiensa kanssa. Varastostani löytyi kuparista ja mustaa spraymaalia, joten päädyimme pirteämpään kuparin väriin. Keltainen olisi ollut oma valinta, jos maalia olisi sattunut olemaan. Tässä rempan loppuvaiheessa aika moneen asiaan vaikutti se, että halusimme huoneen valmiiksi viime viikonlopun nimissä, eikä jääty odottelemaan puuttuvia juttuja.
Hoitopöydän jalat syntyivät sunnuntaiaamuna käsihöylällä raakapuisesta kakkoskakkosesta, on se näppärä tuo oma puuseppo! Maalasin jalat samalla okran sävyllä, millä maalasin myös sivukonttuurin oven.
Okra on uusi väri kotimme maaleissa ja tulemme varmasti käyttämään sitä jatkossakin, se on niin ihana sävy! Se toimii mielestäni hienosti monen värin kanssa. Tapetin ja vanerin rajaava lista on purettu aikoinaan keittiöstä ja päätyi seinään omana itsenään, eli ruskeana. Se kävi noihin muihin väreihin niin hyvin.

Vauvakortilla olen saanut hankittua joitakin pitkään haluamiani tavaroita. Yksi niistä on Ikean korivaunu, olen hiplannut sitä monta vuotta aina siellä käydessä ja nyt sain sen vaippojen ja hoitotarvikkeiden säilytykseen. Käytämme aluksi hajoavia kertakäyttövaippoja, mutta siirrymme kestovaippoihin heti kun vauvanhoitohommat alkavat hahmottumaan.
Samaisella kortilla ostin Heicon pupuvalaisimen. Naulakko on minun työhuoneesta, toinen puolisko on edelleen eteisessä. Työhuone on ollut kylmillään pari edellistä talvea kun lopetin yritykseni, joten sieltä on ollut hyvä ryöstää kalusteita tänne ylös.
Naulakon päällä on vanerinen kuu ja kuussa tuuletusventtiili. Tähtiventtiili löytyi Facebookin purkutavarakirppikseltä ja se tuo huoneeseen raitista ilmaa hormista. Kuun alla on Poikilon ensimmäinen lelu; ranskalainen klassikko Sophie la Giraffe. Yritämme välttää rumia muovileluja mahdollisimman pitkään ja naapurin eilen lahjaksi tuoma puinen Brion helistin sopii hienosti ideologiaamme. Se oli löytynyt aikoinaan heidän talostaan.
Näitä keinuheppoja Poikilo saa katsella kun vaihdamme vaippoja. Ostin vuosia sitten keinuhevosmobilen kirpparilta ja irroitin siitä hepat roikkumaan naulakosta siimoilla. Hevosmiestä kun yritän kasvatella ;)
Yksi uutena ostettu tavara on huoneen kattovalaisin. Halusimme huoneeseen leikkisän, 50-lukua henkivän valaisimen ja kuvaus ei olisi voinut täydellisemmin osua tähän Elloksen valaisimeen! Olin ihan ihmeissäni kun se tuli vastaan Elloksen valaisimia selatessani.
Indiskasta ostin kierrätysmetallisia seinäkoristeita julisteiden joukkoon, ne ovat minusta ihan mahtavia! Olen koko talven ostanut tavaraa niin paljon vauvaa ja huonetta varten, että olen jo melkoisessa ostokrapulassa. Onneksi tosiaan suurin osa on hankittu käytettynä, näiden uusien tavaroiden ostamisesta tulee välillä tosi paha krapula, ei kuulu tapoihini moinen shoppaaminen! Mutta sillä vauvakortilla olen sitten sallinut kaikenlaista :)

Tässä sitten vielä ne kokonaista kaksi ennen-jälkeen kuvaparia ja muutama remppakuva:
Huoneessa oli laskettu kipsilevykatto ja lattia oli levytetty ja päällystetty muovimatolla.
Isäntä purki suurimmaksi osin katon ja lattian levyt ja minä otin huoneen seiniltä irti kaikki tapettikerrokset, jotka lähtivät yllättävän helposti repimällä. Seinissä on arviolta 50-luvulla pinkopahvituksen päälle laitetut puukuitulevyt, jotka jätimme eristeeksi sekä uuden tapetin pohjaksi.

Purimme myös kaikki vanhat sähköt ja uusimme ne remontin yhteydessä ammattilaisen toimesta.
Lattian lastulevy oli mennyt melkoiseksi muussiksi huoneen keittiöpäädyssä, jossa ilmeisesti vuokralaisen pesukone oli päästänyt vesiä lattialle. Jätimme uuden vinyylimaton alle kuvassa etualalla näkyvän 50-luvun linouleumin, tätä keittiön päätyä piti tosin hieman parannella ja paikkailla.
Tässä ylempänä vuokralaisen keittiöseinää, ainoa ennen -kuva huoneen tästä päädystä. Jätimme muistoksi keittiöstä tuon vesipisteen, millä on varmasti käyttöä myös isomman lapsen huoneessa. Myös vessan rakentaminen on myöhemmin mahdollista, nythän meillä on vessa yläkerran toisen huoneen, eli meidän makuuhuoneen, yhteydessä.
Suljimme joskus huoneeseen avatun ns. sivukonttuurin ja se on jälleen kylmää, eristävää tilaa niinkuin se on alunperin ollutkin. Seiniin tuli tuplakerros ekovillalevyä konttuurin puolelle, samaa villaa käytimme tuohon kuvan oikeassa laidassa olevaan koolattuun ulkoseinään. Molempiin seiniin tuli vanerit huoneen puolelle.

Minusta on tyhmää, kun esim. Suomen kaunein koti -ohjelmassa puhuvat näistä sivukonttuureista hukkatiloina, kun eivät ne sellaisia ole! Niillä on vissi tarkoitus eristää ja toimia kylminä säilytystiloina.

Näin saitte hieman rempparealismiakin, tuossa isäntä tekee väliseinää pakkasten aikana toppavaatteet päällä. Näitä vaiheita kun ei yleensä tule näytettyä / muisteltua hirveästi!
Remppamuisteloiden jälkeen voikin taas söpöillä...

Blogissa on nyt varmaan hiljaisempi jakso edessä, tulen toki kertomaan teille kun vauva syntyy. Ja tuleepa meille sellainenkin ihme kuin uusi sohva, sen laskettu aika on samalla viikolla kuin vauvankin, katsotaan kumpi ehtii ensin. Sohva täytyy esitellä täällä blogissa ihan ehdottomasti, on se niin iso juttu meille!
Näihin kuviin ja tunnelmiin, meillä on nyt pienet mehukestit uurastuksen ja uuden huoneen kunniaksi!

Ihanaa kesän alkua kaikille lukijoillemme ♥

23 kommenttia:

  1. Tykkään! <3 Enpä olisi arvannut, että valaisin on Ellokselta. Olin ihan varma, että se on ehtaa 50-lukua. Ihanaa loppuodotusta ja tsemppiä h-hetkeen. <3

    VastaaPoista
  2. Ihana huone! Täydellisen kotoisa ja mukavan näköinen <3
    Nyt kelpaa sitten odotella uutta asukasta saapuvaksi - tai toisaalta loppuraskauden puuskissa ehtii vielä remontoidakin vähän jos siltä tuntuu :)
    Vauvaisaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Melkein olen onnistunut lepäilyssä tai no ainakin maanantain lepäsin, kun olin niin kuitti tuosta viikonlopusta. Mut nyt vois vielä maalata yläkerran vessan lattian, tuli eilen sellainen tunne! Kun tämän mahan kanssa on tosi helppoa puuhastella lattian rajassa :D

      Poista
  3. Hellurei, suht tuore lukijasi täällä huutelee :) Älyttömän kauniiksi olette kotinne rempanneet, olen täällä kieli pitkällään postauksiasi lukenut ja vanhan talon osto- ja remppakuume vain kasvaa... Vanha talo meillä on alla nytkin, mutta ei ehkä ihan se unelmien talo.

    Apuva miten jännät paikat teillä on siellä raskauden viime metreillä! Tsemppiä synnytyspuuhiin. Innolla jään seurailemaan, koska pikkuinen perheeseenne putkahtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun huutelet ja tervetuloa! Onhan tässä ollut remppaamista, tämän huoneen myötä alkaa meidän omat asuintilat ollakin tehtynä, eteisessä on vielä jonkin verran hommaa. Talon ulkopuoli ottaa vielä useamman kesän, jos ei tule lottovoittoa tms. :)

      Onneksi ei vielä jännitä mitenkään erityisesti, varmaan siksi kun vauveli ei ole antanut mitään merkkejä siitä, että olisi lähipäivinä tulossa. Ensi viikolla ajattelin alkaa houkuttelemaan ulos mm. haravoimalla (on kuulemma tehokas keino) :D

      Poista
  4. Oi, tuo okran ja turkoosin yhdistelmä hivelee silmiä! Vaneriseinä on hauska idea jo itsessään, ja aivan loistavan siitä tekee tuo vuoristo ja paljaalle puupinnalle jätetyt yksityiskohdat. Kyllä tuossa huoneessa kelpaa pikkuisen elää ja olla :) Onnea loppumetreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös hivelekin! Ostimme kustannussyistä 2-laadun vaneria ja siinä oli niin paljon oksanreikiä, ettei sitä voinut jättää sellaisenaan esille. Halusin kuitenkin, että seinästä näkisi, mitä matskua se on ja keksin nuo maalaamattomat jutut.

      Kiitos paljon!

      Poista
  5. Olipas innostava postaus! Paljon kivoja yksityiskohtia - hieno löytö tuo valaisin, tykkään itsekin hurjasti Indiskan metallisista eläinhahmoista, puiset lelut, värimaailma ym.
    Hurjasti onnea perheen iloiseen tapahtumaan :)

    VastaaPoista
  6. Olettepa taas puurtaneet! Hienosti tuunattu hana!
    Huone vaikuttaa oikein käytännölliseltä tarkoitukseensa.
    Jaksamista viimeisille raskaushetkille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuota tuli taas tehtyä :) Kiitos!

      ...ei muuten tunnu juuri missään, kuvittelin, että tää viimeisillään olo on paljon rankempaa :)

      Poista
  7. Kaunista jälkeä olette tehneet! Kyllä tuossa huoneessa kelpaa niin pikkuisen kuin teidänkin viettää aikaa. Paljon onnea vielä vauvan (ja miksei sohvankin) odotukseen!

    VastaaPoista
  8. Valaisin on aivan upea, kyllä minäkin olisin ensi näkemältä arvioinut oikeasti vanhaksi valaismeksi. Muutenkin mahtavan näköinen huone, tykkään niin teidän kierrätystyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en meinannnut uskoa silmiäni kun se sieltä Elloksen sivuilta eteeni tuli! Aidosti vanhan, tuohon kuvaukseen sopivan valaisimen etsintä oli todella hankalaa, mutta onneksi löytyi uusiotuotantoa.

      Kiitos!

      Poista
  9. Jännästi sekä innostava että rauhoittava huone! Tosi mukava tunnelma. Ja nuo ikkunat on vaan niin hienot..!

    Kommentoin ekaa kertaa, vaikka olen seuraillut puuhailupäivityksiänne jo pidemmän aikaa. Vanhat kyläkoulut on mun "heikkous", heh. Elätte retrounelmaa! :)

    Onnea loppurutistukseen ja leppoisia(kin) kesäpäiviä!

    -Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tulee ihan sama fiilis tästä huoneesta! Luulen, että kun se ajan myötä muokkautuu enemmän pikkupojan huoneeksi, niin se tunnelmakin muuttuu kamojen myötä.

      Kiva kun kommentoit! Kiitos!

      Poista
  10. Jes, nämä ennen-jälkeen jutut ovat ihan parhaita. Suuren homman olette tässäkin huoneessa tehneet ja toteutus on jälleen minulle mieluinen :) Hienoa värien käyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon! Tämän huoneen myötä löytyi taas uusia suosikkivärejä repertuaariin, taitavat kohta olla aika laajasti hallussa. Paitsi vielä kutkuttaisi maalata jotain sillä teidänkin kotoa löytyvällä tumman vihreällä, onneksi täällä riittää vielä kohteita ;)

      Poista
  11. Aijaijaijaijaijai miten mahtavalta kaikki näyttää!!!!! Tuo hanakin! Mahtava idea maalata se!

    VastaaPoista
  12. Moi! Päädyin ihastuttavaan blogiisi googlaillessani täydellistä keltaokraa. Minkä valmistajan ja mikä sävy on ovessa, Uulan 2020 Okra, vai joku muu? Kiitos jo etukäteen, jos ehdit vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tämä on kyllä mielestäni tosi hieno okra, ainoa miinus on, että se oli jotain erikoispigmenttiä ja vaatii useamman kerroksen, että tulee tasainen väri. Väri on Tikkurilan TVT M398 / NCS 2758-Y16R

      Poista

*** Kiitos kommentistasi ***